Kaamea Kauhujen Kartano

[Only admins are allowed to see this image]

*Kylmä tuuli puhaltaa täysin pimeässä kaameassa kauhujen kartanossa.... Jostain kuuluu laahavia askelia ja vauvan tukahdettua itkua. Kauhujen kartano selvästi odottaa asukkaita sisäänsä*

*Kauhujen kartanossa puhaltaa hyytävä tuuli asukkaiden astuessa sisään. Näin alkuun tila on täysin pimeä ja lattia on kasattu kosteista puulankuista. Ainoan valon tuovat heikosti lepattavat kynttilät, ja huoneessa voi oikein haistaa viileyden ja kosteuden. Pian huoneeseen kuitenkin syttyy valo kattoon, mutta se ei todellakaan valaise kaikkea vaan ainoastaan osan hämärästä tilasta, niin että eteensä näkee juuri ja juuri. Ympäri huonetta on pääkalloja ja luunpalasia, mutta eniten huomion kiinnittää varmasti huoneen keskellä oleva seisova pöytä, jossa on kolme kippoa. Jokaisessa kipossa on jotain kuolleita koppakuoriaisia muistuttavia hyönteisiä*
Tämä on Big Brother.
Yhtä kauhujen kartanon seikkailijaa kohden on yksi ateria. Loput osaattekin varmasti päätellä itse. Jos haluatte edetä kartanossa, on teidän syötävä kippo tyhjäksi.

Saavuin Kauhujen Kartanoon, ja säpsähdin Big Brotherin kuulutusta.
Menen katsomaan pöytää, ja hyppään kirjaimellisesti taaksepäin.
- Hyi helvetti! Huudahdan ja painan käteni suuni eteen. Pudistelen
päätäni, ja alan haroa sotkuisia hiuksiani. Kumpa Candyce tulisi jo..

Pitäisikö minun oikeasti syödä nuo? Muistelin jotain näkemääni tieteis-
dokumenttia. Siinä miehet söivät lounaaksi isoja koppakuoriaisia, eivätkä
ne olleet hirveän pahan makuisia. Sitten muistelin erästä toista tv-ohjelmaa,
jossa mies oli vieraillut erissä maissa, ja tutustunut ruokakulttuureihin.
Jossain kulttuureissa syötiin paahdettuja heinäsirkkoja kuin suolapähkinöitä.

Nuo eivät siis suhteessa voineet NIIN kamalia olla, mutta ajatus oli silti
erittäin, ERITTÄIN oksettava.

* Asteli sisään, hymyillen, heti katsellen ympäriinsä, mutta himmeä valaistus heti kirkkaan loistelampun jälkeen oli huono juttu, koska kesti hetken, ennenkuin Candy näki edes hieman eteensä. Kuulutuksen kuullessaan asteli pöydän luo kurkaten kippoihin. Irvisti lievästi nähdessään ruoka - annokset, jotka heidän piti syödä. *

Hmm.. Kai se sitten on pakko. Ja Jojo, ei tuo niin kamalaa voi olla.

* Hymyili miehelle rohkaisevasti olkansa yli, vinkaten leikkisästi silmää. Veti yhden mahdollisista tuoleista kauemmas pöydästä, istahtaen siihen, ja siirsi katseensa mahdollisesti koppakuoriaisiin. Otti yhden koppakuoriasita muistuttavan hyönteisen kulhosta oikean peukalonsa ja etusormensa väliin, avaten suunsa, ja laittaen sen kielen päälle. Nielaisi koppakuoriaisen irvistäen. Sen jälkeen otti seuraavan, ja teki sille samalla tavalla, niin kauan, että kippo oli tyhjä. *

*Blackbird astahti sisälle menettäen ne vähäisetkin värinrippeet kasvoiltaan, ja muuten niin
stabiilin sydämensä jättäessä yhden sykähdyksen välistä. Poika käveli epävarmoin askelin
kolhaistessa varpaallaan heiveröistä kylkiluuta, joka päästi ilmoille pahaenteisen naksahduksen,
mutta Rycroft piti kasvonsa ilmeettömän varmoina, ja askelsi valon suoman ringin sisään
nähdäkseen pöydän, sekä sen ylle katetut lautaselliset ihannegurmeeta. Kylmänväreet
kapusivat selkäpiitä pitkin, ja Rycroft hilautui oman lautasensa luokse suoden tutkailevia
silmäyksiä joskus muinoin vielä vapaasti mönkineisiin hyönteisiin. Koska ateria ei varsinaisesti
mitään makeaa ollut, poika sulki silmänsä ja avasi kaposet huulensa vastahakoisesti kuin
valmiina ahmimaan kuoriaisia.*

Sain ehkä hieman rohkeutta Candycen hymystä, ja astahdin itsekin lähemmäs
tuota kirottua pöytää. Otin kulhosta kuolleen kuoriaisen, ja tungin sen suuhuni
sen enempiä vollottelematta. Eivätköhän mahahapot hoida hommansa.
Työnsin kitaani muutaman hyönteisen samalla tavalla, kun huomasin
ettei se ole niin kauheata.

*Blackbird vilkaisi syrjäkarein kahteen muuhun toveriinsa, ja otti itseään niskastaan kiinni katsahtaen omaan ateriaansa kulmat painuneina pahemman kerran kurttuun. Pojan ei tarvinnut pituutensa vuoksi kumartua pöydän ylle, hän ojensi kätensä ja nappasi yhtä kovakuoriaista koivesta, mikä sittemmin katkesi ja hyönteinen tipahti takaisin lautasenreunalle. Blackbirdin teki mieli tyrkätä täysi astia suurieleisesti lattialle, mutta kerta toverinsakin rohkeuttaan nakkelivat otuksia suihinsa, poika nosti hyppysiinsä taas tuon samaisen kuoriaisen.*

# Olenhan Blackbird, ja mustarastaat syövät hyönteisiä. # *Sen liiemmin odottelematta poika sulki silmänsä ja vippasi otuksen suuhunsa, kuori narskuen Rycroft sai niljakkaan hyönteisen mussutettua ja vieläpä nielaistua. Elikosta ei maistunut juuri muu kuin hiven pistävää sivumakua, mutta siitä välittämättä poika jatkoi ahmimistaan kunnes astia hälytti lähenevää pohjaansa.*

*Huoneen vastakkaisella seinällä on jykevä tammiovi, joka ei selvästi aio aueta ennenkuin jokainen kippo on tyhjä. Candycen ja Rycroftin syötyä kaikki hyönteiset se tosin näyttää jo vähän hellinneen, mutta vaatii vielä Jojonkin loput hyönteiset että ovi kauhujen kartanon seuraavaan huoneeseen aukeaisi*

Sain oman kipponi hieman takellellen tyhjäksi, ja pyyhkäisin suutani lopuksi.
Minua oksetti, se oli selvää, mutta aion pidätellä oksennusta ainakin siihen asti,
että pääsisin vessaan. Tai sitten voi olla, että oksetus menisi myös ohi.
Hyvin mahdollista. Vilkaisin Candyceen, ja hymyilin tälle helpottuneesti.

*Kun kaikki kipot ovat tyhjiä, vastakkaisen seinän luona aukeaa uusi tamminen ovi. Kauhujen kartanoa on selvästi laajennettu taikuudella ja magialla, sillä eihän talo todellisuudessa näin kookas olisi. Kunhan asukkaat ovat astelleet ovesta sisään, katosta lennähtää lepakkoparvi ja jostakin varjoista laahustaa esiin synkeään viittaan kietoutunut vampyyri, joka tuijottaa asukkeja silmät verestäen*
Tämä on Big Brother.
Teidän on päihitettävä vampyyri. Saatte käyttää sauvojanne täysin vapaasti, mutta muistakaa että vampyyrilakin on omat keinonsa.
*Tämän kuulutuksen jälkeen vampyyri pidetään askeleitaan, ja lähtee suuntaamaan suoraan Rycroftia kohti, kädet ojossa ja silmät melkein päästä pullistuen. Sen kurkusta lähtee hinkuvaa ääntä. Samalla huoneen valot hämärtyvät vähän*

Säpsähdin.
- Totaa... Tätä en odottanut kyllä, hm. Pitääkö meidän siis tappaa se?
Kysyin ja kaivoi kirkkaanpunaisen, ja kiiltävän sauvani takatakusta.
- Onneksi luin sitä vampyyrikirjaa. Onko teillä ideoita? Kysyin taas, kysymyksen
perään, ja osoitin vampyyria sauvallani.

*Rycroftin silmät olivat myöskin lautasastioiden kokoiset, eikä poika meinannut kauhultaan kyetä liikahtamaan mihinkään suuntaan. Blackbird ei voinut uskoa tapaavansa yhden painajaistensa kamalimmista olennoista, mutta samaan aikaan poika yritti päihittää pelkotilaansa ja saada tuhatta ja sataa pamppailevan sydämensä rauhoitettua. Hän pudisteli päätään ja nosti väkinäisesti värisevän sauvakätensä koholle, kärkeä niin rivakasti mitä pystyi tuossa mielentilassa liikauttamaan koitti napsauttaa, ja loitsikin heikommanpuoleisen lepakonräkäherjan. Loitsu ei ollut ehkä mikään kannattavin juuri tuossa tilanteessa, ottaen huomioon vampyyrin kotiedun lepakoiden seassa, eivätkä syljeksivät olennot nyt niin juurikaan toisen menoa haitanneet. Korkeintaan hämäämisen tasolla, jolloin Blackbird pisti vipinää kinttuihinsa ja lähti perääntymään hitaasti taaemmas sauva koholla.*

Heilautin sauvaani kohti vampyyria. Kokeilin nyt kaikista helpointa loitsua.
- Tainnutu! sanoin suhteellisen kovalla äänellä, ja valosuihku kohtasi
vampyyrin. Eri asia oli, miten vampyyri, ja sen keho suhtautui tähän.
Astuin askelen taaksepäin, en tiennyt, oliko se nopea, oliko se vielä edes
kehittynyt.

* Hymyili takaisin miehelle, nostaen molemmat peukalot pystyyn tuon onnistumisen onnittelemiseksi, nousten tuolilta, kääntäen katseensa oveen, joka oli auennut. Lähti astelemaan sitä kohti, astellen tammiovesta sisään, odottaen muita. Kun loput tulivat, vetäisi sauvan taskustaan puolustaakseen itseään ja muita. Tuijotti vampyyriä hetken hieman hämillään, tajuten kuitenkin nostaa sauvansa kohti olentoa. *

Rycroft, varo!

* Lausahti, samalla pitäen sauvan osoituksen vampyyrissa. *

Jojo, nytpä on parempi muistaa niitä asioita, mitä luit hetki sitten.

* Sanoi, virnistäen miehelle, heilauttaen heti sauvaansa kohti vampyyria, lausuen. *

Liikkumitor kuolitus!

* Valonsäde lähti sauvan kärjestä kohti vampyyria, ja jos mahdollista, lukitsi vampyyrin jalat yhteen. *

*Vampyyri tosiaan hämääntyi hetkeksi lepakonräkäherjasta, ja huiskutti käsiään. Se olisi saattanut näyttää koomiselta ellei olento itsessään olisi ollut niin pelottava. Viimein vampyyri onnistuu keskittymään jälleen oleelliseen, ja juuri silloin Candycen loitsu kiitää sitä kohti. Vampyyri onnistuu kuitenkin lipumaan sivuun. Tasapuolisuuden nimissä hyökkääkin nyt Candycea kohti luisevat ja kalpeat kädet edellä. Se hengittää syvään ja heikosti, ja haluaa selvästi vain yhtä asiaa eli verta kauhujen kartanoon astuneilta. Vampyyri tarttuu nyt hitaasti Candycea ranteesta, ja kiskaisee tyttöä lähemmäs itseään... Se avaa suunsa uhkaavasti, ja paljastaa torahampaansa*

Huomaan kauhukseni tilanteen, ja juoksen pari askelta, ja hyppään vampyyrin
selkään, ja vedän tämän päätä taaksepäin.
- CANDYCEA ET SYÖ!! Karjaisin ja aloin kuristaa sitä niin voimakkaasti kuin pystyin,
itku melkein kurkussa.
- Rycroft! Candyce! Tehkää jotain! Puolihuudan näille.

* Jäätyy hetkeksi, kun vampyyri nappaa naista ranteesta, ja reaktiomaisesti lyö toisella kämmenellä tuota poskelle, osoittaen vampyyrin kättä melkeinpä haudanvakavana, kuten tilanteeseen sopi. Heilautti sauvaansa pitäen päänsä kylmänä ja sauvan sekä ajatukset liikkeessä. Lausahti sitten. *

Irtijo!

* Jolloin vampyyri loitsun pakotuksen avulla irroitti naisesta otteensa, jonka jälkeen katseensa siirsi takaisin vampyyriin, osoittaen tuota uudelleen sauvalla. *

Kehtaatkin..! Pommitus mega!

* Lausahti, heilauttaen sauvaansa kohti vampyyria, silmät kuvainnollisesti liekehtien vihasta. Loitsun voimasta vampyyrin pitäisi ainakin pamahtaa kauemmas, samoin kuin naisen, koska loitsi turhan läheltä. Nainen kuitenkin loikkasi takaisin seisomaan, ja oli jo valmiina tulevaan. *

*Blackbird vilkaisi kankeasti taakseensa ja perääntyi seinää vasten, jolloin pojalla ei ollut lähes minkäänlaista pakoreittiä. Ajatukset sekaantuivat puuroksi, eikä pojan johdonmukaisuudesta näkynyt enää jälkeäkään. Sen sijaan, että hän olisi vielä yrittänyt parhaansa mukaan loitsia tuota verenhimoista, pysäyttämätöntä olentoa, Blackbird pisti sauvansa osoittamaan itseään, ja keskittyi siltä osin miten kykeni Harhautusloitsuun. Ensinnäkään pojan keskittymiskyky ei ollut vankemmasta päästä, eikä motoriikassakaan kehumista lienyt, siitäkin huolimatta, Rycroft tyynnytteli itseään ja keskittyi entistä lujemmin loitsuunsa, olihan hänen etuinaan suurehko edes takaisin väreilevä lepakkoparvi sekä pimeys. Pian sauvan ja pojan välinen ilma väreili, ja Blackbird alkoi menettämään äärirajojaan, kunnes sulautui kokonaan taustaa vasten, pysähtyen tyystin aloilleen. Vielä tosin olisi hämättävä vampyyrin kuulo-, sekä hajuaistia, ja kukaties autettava Candyceakin.*

*Vampyyri häkeltyi aika paljon tästä tilanteesta - ensin Jojo ryhtyy kuristamaan sitä takaapäin, ja sitten tulee Candycen loitsu joka luultavasti tosiaan paukauttaa vampyyrin maahan takana olevan Jojon päälle. Vampyyri kuitenkin nousee verta huuliltaan yskien ylös, ja pyyhkäisee suunsa hihaansa. Sen jälkeen sen asettuu istumaan mukanaan kaatuneen Jojon päälle, ja vie hampaansa pojan kaulalle. Jojo voi varmasti tuntea vampyyrin verentuoksuisen hengityksen lähellä kasvojaan. Vampyyri on ilmeisesti täysin valmis puraisemaan poikaa*

Katson kauhusta kankeana vampyyria. Nyt on terästäydyttävä.
Yritän viedä polveani vähän ylöspäin, ja potkaisen sillä ehkä vampyyria
nivusiin, hämätäkseni tätä hieman. Samaan aikaan alan raapia vampyyria
silmistä. Toivoisin että joku viitsisi pelastaa minut. Tosin aika varmaa olisi,
että päätyisin vampyyrin iltapalaksi.

*Rycroft koki olonsa avuttomaksi, mutta silti joltisenkin turvalliseksi pysytellessään näkymättömänä taustaa vasten, mutta siitäkin huolimatta jokin pisti Blackbirdin olematonta omatuntoa, eikä hänen auttanut muuta kuin huokaista. Poika sulki silmänsä kerättyään tarpeekseen tahdonlujuutta sekä rohkeutta, nyt jos milloinkaan oli tummahiuksisen nulikan aika toimia. Blackbird kohotti sauvansa kohti kalmakasvoista vampyyria, muista kahden läsnäolijan turvallisuudesta välittämättä, poika kohotti sauvansa ja lausui ääneen - joka tosin oli poikkeavaa tavalliseen sanattomaan loitsintaansa nähden -, kylmän kuivakalla sävyllä.*

Heittäös! *Mikäli, kuten odotettavissa vähän jo olikin, loitsu osuisi voimalla epäkuolleeseen, ja kohoaisi ilmaan ja paiskautuisi lujaa seinää vasten menettäen ateriansa samaisella sekunnilla.*

Ei! Ei häntä! Kirottu olento!

* Huusi järkyttyneenä, juosten vampyyrin luo. Sen jälkeen teki jotain, mikä ei välttämättä ollut niin järkevää. Osoitti sauvallaan rannettaan, painaen sillä hieman ihoaan, vieden sillä viillon ranteensa yli, ja sanattoman loitsun tuloksena (en muista mikä se oli mut varmasti oon nähny tän jossai..) tämä teki haavan ranteeseen, josta alkoi piakkoin pulputa tuoretta verta. *

Irti hänestä! Heti!

* Vei rannettaan hieman lähemmäs vampyyria, varoen kuitenkin, ettei vampyyri ihan heti ehtinyt tarttua tätä ranteesta, ja imeä verta. *

Näin mitä Candyce teki.
- Ei Candyce! Et tee noin! Peitä äkkiä se ranne! Aivan sama vaikka
kuolen, olenhan 19 hyvää vuotta jo elänyt! Pelasta itsesi herran
jumala! Huusin ja potkin ja rimpuilin vampyyria vastaan kaikin
mahdollisin keinoin.

*Rycroftin loitsu oli se ratkaiseva - vampyyri lennähti selkään ja iski päänsä eikä se näinollen jaksanut enää kamppaila ruokansa vuoksi. Toinen ovi kolmanteen huoneeseen aukeaa. Vampyyri ei ehtinyt reagoida Candycen temppuun millään lailla*

*Kauhujen kartanon seuraava huone on aiempia valoisampi ja avarampi tila. Juuri avaruus kuitenkin luo kammottavan vaikutelman, sillä huone on kuin jokin puinen, haudanhiljainen kirkko. Pieniä vesipisaroita putoilee katosta kolmikon niskaan. Huoneen keskellä on pieni syvennys, syvennyksessä on jonkinlainen terraarion tapainen. Terraariossa luikertelee inhottavan näköisiä käärmeitä, liskoja ja siellä myös möngertää ties minkälaisia hyönteisiä*
Tämä on Big Brother.
Syvennyksessä on jokaista teitä kohden yksi helmi. Teidän on mentävä terraarioon käärmeiden ja hyönteisten sekaan ja poimittava helmenne. Tehtävä testaa kylmähermoisuuttanne.

Jäin makaamaan ja huohottamaan lattialle ehkä 5 sekunniksi,
kunnes tajusin nousta ylös. Katsoin hetken Candycea silmiin
ja nyökkäsin.
- Kiitos. Ja kiitos myös Rycroft, käänsin pääni ''seinään''.
Katsoin vielä hetken Candycea, kunnes käännyin kohti ovea.
- Mennäänkö? Kysyin sitten vilkaisematta kumpaankaan sen enempää.